Enonkylillä on käynnissä Kyläturvallisuuskysely. Kyselyllä saadaan arvokasta tietoa siitä, mikä on kyläläisten näkemys yhteisöllisyydestä ja asumisesta kylällä. Lisäksi kyselyllä luodaan kuvaa kyläläisten huolenaiheista sekä kylän fyysisistä vaaranpaikoista. Kylälle muodostunut Kyläturvaryhmä pystyy kyselyn pohjalta suunnittelemaan jatkotoimenpiteitä turvallisuustyössään. Kylälle voidaan laatia esimerkiksi varautumis- ja turvallisuussuunnitelma.
Kysely toteutetaan nimettömänä, ellei vastaaja itse tahdo jättää yhteystietojaan Kyläturvaryhmän tietoon mm. resurssikartoitusta varten. Kyselyyn vastaamiseen kuluu noin 5-15 minuuttia. Kysely on auki 31.8.2026 asti.
Linkki kyselyyn: https://forms.gle/o7VRUyusgq1na5nJA
Enonkylät Ry on vireä kyläyhdistys, jolla on pitkät perinteet Enonkylien laajan alueen
hyvinvoinnin edunvalvojana. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Enonveden
seudun elinvoimaisuutta, viihtyvyyttä ja alueen yleisiä ja yhteisiä etuja sekä perinteet
huomioiden kyläkulttuurin kehittymistä.
Käytännössä kyläyhdistys toimii monipuolisen toiminnan moottorina vapaaehtoisin
voimin. Tule osaksi kylää ja liity kyläyhdistyksen jäseneksi! Otamme ilolla mukaan toimintaamme kaikki alueen toiminnasta kiinnostuneet ihmiset.
Mäntyharjun kunta muisti meitä 2025 Vuoden vapaaehtoinen -tunnuksella, koska olemme vireä kyläyhdistys. Jos haluat kysyä lisää, klikkaa yhteystiedot!
Enonkylien verkkosivuilta löydät tietoa kylän ja kyläyhdistyksen toiminnasta sekä ajankohtaisia asioita, kuten tapahtumia, joita meillä riittää koko vuodelle.
Kesäisin kohokohtia ovat lauantait, joka on meidän oman kesätorin päivä. Enonkylien kesätori palvelee 6.6.2026 – 8.8.2026 Enonkylätalolla joka lauantai 10.00–12.00. Lue lisää kesätorista ja tule mukaan mukavaan maalaistunnelmaan aidolle kesätorille!
Enonkylät Ry julkaisee joka vuosi kylätiedotteen, joka viedään käsistä kesätorilla. Kylätiedotteen voi lukea myös täältä, siellä on sekä kivoja juttuja, tärkeitä tietoja ja hyviä palveluita.
Kesän 2025 uutuus on meille tehty, uniikki kuntoilukartta, josta löydät kaikki meidän kylien kuntoilulaatikot. Vinkit kalastukseen Enonkylien alueella löytyvät omalta sivultaan.
Hyppää mukaan Enonkylien elämään!

